keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kikun keksipurkilla; pursotetut minttusuklaapikkuleivät

Järjestämme ensi lauantaina Marttojen kevättempauksen kyläläisille osana minun ja kahden muun suorittamaa Marttojen taitoavain I:stä.
Tapahtuman yhtenä osana on käsityömyyjäiset, johon tulee myytäväksi mm. erilaisia pikkuleipiä.
Meitä on useampi leipuri lupautunut pikkuleipäleipuriksi ja luultavimmin kaikilta tulee erilaisia tuotoksia, sillä kaikille on suotu vapaat kädet.
Minä päädyin tekemään minttusuklaapikkuleipiä ja pursotin ne saadakseni vaihtelua ulkonäköön. Taisi olla peräti ensimmäinen kerta muuten kun tein pursotettuja pikkuleipiä! Olen tyytyväinen näköön ja makuun, kyllä mä näitä kehtaan kaupitella naapureille!
Ohjeesta tuli noin 100 pikkuleipää.


MINTTUSUKLAAPIKKULEIVÄT

250 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
½ dl muscovadosokeria tai fariinisokeria
1 rkl vaniljasokeria
3/4 dl mariannerouhetta


Vaahdota pehmennyt voi ja sokeri, vatkaa joukkoon vielä muna.
Sekoita keskenään loput aineet ja lisää taikinaan.
Pursota pieniä ruusukkeita, tankoja tai muuta haluamaasi mallia. Huomioi että pikkuleivät leviävät uunissa, joten pursota niistä mieluummin vähän liian pienen, kuin ison oloisia!
Paista 175 asteessa 12 minuuttia.



Sokereissa on eroja ja tumma sokeri sopii mainiosti suklaapikkuleipiin. Siitä tulee karamellimaisempi maku! Näistä tuli aivan taivaallisen hyviä pikkuleipiä ja ne suorastaan sulaa suussa!
Mun on pakko tehdä toinenkin satsi, että jää kotiinkin!


Rakkaudella,
KIKU

2 kommenttia:

  1. Eksyin blogiisi lueskelemaan en enää muista mitä ja aloin selailla sitä tarkemmin! Kivoja juttuja ja tämä pikkuleipäohje menee heti testiin! Taidanpa jäädä seurailemaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että blogista löytyy mukavaa selattavaa! Tervetuloa joukkoon! :) Sisältöhän täällä on melko sekalaista seurakuntaa, mutta toisaaltahan se on jännittävä, kun koskaan ei tiedä mitä sivuille seuraavaksi ilmestyy! :D (Tämä koskee myös kirjoittajaa!)

      Poista